Mitä perheterapeutilla on annettavana?

Jan-Christer Wahlbeck, Helena Lounavaara-Rintala ja Pirjo Vuornos

Perheterapeutin roolit

Mikäli perheterapeutti haluaa kutsua itseään psykoterapeutiksi, hänellä tulisi olla näkemys siitä, mitä psykologisia muutosmahdollisuuksia perheterapia tarjoaa asiakkailleen. Perheterapian ainutlaatuiset psykoterapeuttiset ominaisuudet pohjautuvat asetelmaan, jossa istuntoon osallistuu useampi kuin yksi henkilö samasta perheestä tai tunnetasolla läheisestä ihmissuhdeverkostosta. Samaa näkemystä ja työskentelytapaa voi käyttää perheterapeuttisessa yksilöterapiassakin (1), mutta kyseessä on sovellus toisenlaiseen asiayhteyteen.

Alkuperäisessä perheterapeuttisessa tilanteessa asiakas saa tilaisuuden a) oivaltaa miten identifioidun potilaan ja perheen vuorovaikutuskuviot kytkeytyvät toisiinsa, b) nähdä erilaisen keskustelun kautta läsnäolevien (ja poissaolevienkin) keskinäiset suhteet uudessa valossa, c) kokea erilaisen vuorovaikutuksen perheterapiaistunnon luoman erityisen sosiaalisen tilanteen kautta ja d) jakaa yhteisesti kokemusta jonkun perheenjäsenen käyttäytymisen muutoksesta, mikä lisää tämän muutoksen vaikuttavuutta ja pysyvyyttä. Näistä perheterapian psykoterapeuttisista ulottuvuuksista a) ja b) edustavat muutosta sosiaalisen ja psykologisen todellisuuden kognitiivisessa hahmottamisessa, kun taas c) ja d) taas edustavat muutosta tämän todellisuuden emotionaalisessa kokemisessa (kts. lähemmin 4, 5 & 6).

Tarjotakseen näitä psykologisia muutosmahdollisuuksia asiakkailleen perheterapeutin on oltava valmis käyttämään joustavasti ja monipuolisesti erilaisia rooleja:

Toiminnallisen vaikuttamisen rooli löytyy selvimmin strategisessa (Milton H. Erickson, Paul Watzlawick, Jay Haley jne.) ja systeemisessä perheterapiassa (Mara Selvini-Palazzoli, Giuliana Prata, Luigi Boscolo, Gianfranco Cecchin jne.). Perheterapeutti tekee tietoisesti aloitteita: käyttää interventiivisellä tavalla palautteita, kotitehtäviä, määräyksiä tai systeemistä haastattelutekniikkaa. Asiakkaan puolelta vaaditaan luottamusta ja uskoa jotta perheterapeutin toiminnallisen vaikuttamisen roolin käyttö toimisi tehokkaasti. Kaikki psykoterapeutit pyrkivät toiminnallisesti vaikuttamaan, mutta perheterapiassa tämä on ehkä päällimmäisenä piirteenä.

Intuitiivisen kuulemisen rooli, joka on päällimmäisenä piirteenä psykodynaamisessa yksilöpsykoterapiassa, painottuu vahvimmin reflektiivisessä (Tom Andersen) ja kielisysteemisessä (Harry Goolishian & Harlene Anderson) perheterapiassa. Perheterapeutti reagoi asiakkaittensa reaktioihin niin, että he tuntevat tulleensa kuulluiksi. Hänen ja asiakkaiden ruumiin kieli, sanan valinnat, uteliaisuus ja keskustelun sisältöjen muistaminen ovat keskeisiä tekijöitä vuorovaikutuksessa. Asiakkailta edellytetään avoimuutta ja vilpittömyyttä.

Tunnetason jakamisen rooli on erityisesti esillä kokemuksellisessa (Carl Whitaker jne.) ja psykodynaamisessa (Murray Bowen, Helm Stierlin jne.) perheterapiassa. Perheterapeutti haluaa välittää asiakkaille tunteen, etteivät he ole yksin raskaiden ja vaikeiden asioidensa kanssa. Tunnelma, tunteet ja vastatunteet sekä korjaavan vanhemmuuden tarjoaminen ovat keskeisiä tekijöitä työskentelyssä. Asiakkaiden toivotaan näkevän toivoa elämässään ja kiintyvän terapiaan.

Ajatuksellisen avartamisen rooli on huomattavan vahva ennenkaikkea narratiivisessa (Michael White & David Epston) perheterapiassa. Perheterapeutti auttaa asiakkaita löytämään laajempia näkökulmia ja tarinoita elämässään. Meta-tason perspektiivi on historiallisesti katsoen tullut perheterapiaan yksisuuntaisen peilin, videoiden, tiimityöskentelyn, kirjeiden kirjoittamisen ja sukupuun käytön kautta. Asiakkailla pitäisi olla uskallusta ja kykyä pohtia itseään ja muita sekä ihmissuhteitaan.

Näistä mainituista rooleista toiminnallisen vaikuttamisen ja ajatuksellisen avartamisen roolit ovat luonteeltaan kognitiivisia, sen sijaan intuitiivisen kuulemisen ja tunteentason jakamisen roolit ovat ensisijaisesti emotioonalisia. Vaikka on mahdollista nähdä miten eri roolit painottuvat eri tavalla perheterapian suuntauksissa, tulisi perheterapeutin olla valmis ottamaan jokainen näistä rooleista joissakin tilanteissa perheterapiaprosessin vaatimusten mukaisesti. On vaarallista kuvitella että joku näistä rooleista on "vanhanaikainen" tai "poissa muodista". On joko käytettävä sitäkin roolia itse sitä huomaamatta tai elävä vuorovaikutus asiakkaan kanssa kärsii. Asiakkaatkin ovat erilaisia riippumatta perheterapeutin suosimasta työskentelytavasta ja siten he saattavat avoimestikin vaatia jotakin roolia, josta perheterapeutti ei itse pidä.

Perheterapeutin osaaminen

Perheterapiakouluttajat ja työnohjaajat joutuvat koulutusohjelmia rakentaessaan ja perheterapeuttien ammatillista kehitystä tukiessaan miettimään, mistä perheterapeutin osaaminen koostuu. Samoin eettistä vastuutaan kantavien perheterapeuttien pitäisi aina välillä pysähtyä miettimään, onko heidän osaamisensa kaikilta osin kunnossa. Eri osaamisen alueet kaipaavat erityistä huomiota ja oppimista perheterapeutin uran eri vaiheissa. Jokaisen perheterapeutin velvollisuus on huolehtia siitä, että hän säännöllisesti löytää uusia virikkeitä, peilaa omaa toimintaansa ja saa tukea jaksamiseensa. Tämä voi toteutua jatkuvan koulutuksen, työnohjauksen tai yhdessä kolleegan kanssa tehdyn työn kautta.

Perheterapeutin osaaminen koostuu vuorovaikutuskyvystä, ammatillisuudesta, kunnioituksesta ja kiinnostuksesta:

Vuorovaikutuskyky koostuu valmiudesta olla elävässä vuorovaikutuksessa ja hahmottaa tapahtumia sosiaalipsykologisesti. Kielellisesti ja käsitteellisesti on pystyttävä tulemaan itse ymmärretyksi ja samalla ymmärtää asiakkaiden kielenkäytön ja ajatusten hienotkin vivahteet. Perheterapeutin fyysisen ja psyykkisen olemuksen on viestitettävä avoimuutta ja turvallisuutta. Ehkä rasittavinta perheterapiassa, kuten psykoterapiassa yleensäkin, on oppia ensin sietämään ja sitten "rakastamaan" periaatteessa minkälaisia ihmisiä tahansa. Jotta kyseessä olisi aito vuorovaikutus tulee sekä asiakkaiden että perheterapeuttien muuttua ja oppia jotain olennaista elämästä. On luotettava siihen, että prosessi "kantaa", vaikka asiaan kuuluu epätoivon hetkiä ja jaksojakin. Koulutuksen prosessinomaisuus ja koulutusryhmän heterogeeninen kokoonpano edistävät vuorovaikutuskyvyn kehittymistä omalta osaltaan, samoin työskentely työparina tai tiiminä. Luovilla menetelmillä voidaan koulutuksessa tavoitella sopivaa asennoitumista asiakkaisiin, mikä on teoriaa ja tekniikkaa tärkeämpää kokonaisvaltaisessa suhteessa olemisen kannalta.

Ammatillisuus koostuu itsetuntemuksesta ja ammatillisen toiminnan rajojen tiedostamisesta sekä teorioiden ja tekniikoiden hallitsemisesta. Psyykkisiä häiriöitä ja perhekuvioita sekä niiden hoitoa koskevia ammattitermejä on ensin sisäistettävä, jotta niihin sisältyvät oivallukset ja näköalat avautuisivat, mutta sitten on vapauduttava niistä, jotta pystyisi olemaan luovassa suhteessa asiakkaisiin. Ammatillisuuteen kuuluu tämän lisäksi kyky ymmärtää kulloisenkin perheterapian laajempia yhteyksiä muihin hoitoihin, asiakkaiden verkostoihin ja yhteiskunnalliseen kulttuuriin. Omia henkilökohtaisia perhearvoja ja -ihanteita olisi tiedostettava riittävästi eikä pelkästään oman perhetaustan, oman nykyperheen ja oman työyhteisön vuorovaikutuskuvioiden ongelmia ja voimavaroja. Koulutuksessa oman perhetaustan psykoterapeuttinen työstäminen tarjoaa koulutettaville tilaisuutta oman asiakkuuden kautta kokea minkälaista perheterapeuttinen ammatillisuus on. Harjoittelu simuloiduissa tilanteissa tarjoaa taas tilaisuutta tarkastella ja oppia hyväksymään omia virheitä, epäonnistumisia ja epätäydellisyyttä vapaammin kuin oikeissa tilanteissa.

Kunnioitus tarkoittaa, että hyväksyy kaikkien ihmisten oikeuden itse päättää omasta elämästään, vaikka saattaakin pitää jotain heidän käyttäytymistään moraalisesti tuomittavana. Ei saa syyllistyä perheterapeuttiseen väkivaltaan, eli ei saa pitää kiinni omista teoreettisista tai teknisistä "päähänpinttymistä" asiakkaiden kustannuksella (2). Perheterapeutin ihmiskäsitykseen kuuluu usko muutoksen mahdollisuuteen. Tämä ei tarkoita sitä, että ihminen aina pystyy muuttumaan siten kuin haluaa, vaan yrittäessään muuttaa itseään tai muita hän aina yllättyy. Muutoksen mahdollisuus ei kuitenkaan poistu, vaikka muutos ei koskaan toteutuisikaan. On uskallettava luottaa siihen, että asiakkaat ennemmin tai myöhemmin löytävät itselleen sopivat ja viisaat ratkaisut perheterapian tarjotessa heille siihen uudella tavalla tilaisuuden. Koulutuksissa koulutettavien on aistittava, että heitä kunnioitetaan ja arvostetaan. Muuten on vaikeata välittää tällaista suhtautumista asiakastyöhön. Koulutusprosessissa etsitään keinoja, joilla osallistujien jo olemassa olevat kyvyt tulevat yhteisesti jaetuiksi ja luovasti käytetyiksi. Tämä on humanismia käytännössä.

Kiinnnostus saattaa olla puutteellinen ennenkaikkea sellaisten asiakastapausten kohdalla, jotka herättävät vastenmielisyyttä (insesti, perheväkivalta, huumeet jne.) tai jotka tuntuvat turhauttavan itsestäänselviltä (parisuhdekriisit, lasten tai nuorten häiriökäyttäytyminen jne.). Haastavinta perheterapeutin työssä saattakin olla omien kliseiden kyseenalaistaminen (3). Miten olla valmis avaamaan eikä sulkemaan keskustelua asioista, jotka ovat itselle ja mahdollisesti muillekin tabuja tai liian itsestään selviä? Ehkä siinä auttaa usko siihen, että kaikki inhimillinen käyttäytyminen on sekä psykologisesti että sosiaalipsykologisesti ymmärrettävissä. Koulutuksissa on perheterapiatapausten käsittelyyn liitettävä kirjallisuuskatsauksia keskustelun keskeisistä teemoista, jotta on helpompaa tarkastella perheilmiöitä eri näkökulmilta ja tasoilta. Työnohjauksessa tarvitaan lisäksi paljon tilaa omille tunteille ja omasta perhetaustasta nouseville merkityksille.

--
Jan-Christer Wahlbeck, Helena Lounavaara-Rintala ja Pirjo Vuornos
Perheterapiakouluttajia
Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus

Lähteet

1. Boscolo, L. & Bertrando, P. (1996) Systemic Therapy with Individuals. London: Karnac Books.
2. Cecchin, G. (1994) Irreverence. A Strategy for Therapists' Survival. London: Karnac Books.
3. Wahlbeck, J.-C. (1991) Elämänkokemukset systeeminä. Perheterapia 4/1991, 14-17, ja 1/1992, 35.
4. Wahlbeck, J.-C. & Lounavaara-Rintala, H. (1999) Family Therapy as Psychotherapy. V Nordiska kongressen i familjeterapi, 19.-22.8.1999 Tammerfors. Abstracts, 57.
5. Wahlbeck, J.-C. & Lounavaara-Rintala, H. (1999) Perheterapia psykoterapiana. Kirjassa: Vuorovaikutuskuvioita. Helsinki: Vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskus, 128-134.
6. Wahlbeck, J.-C., Lounavaara-Rintala, H. & Vuornos, P. (2000) Family Therapy as Psychotherapy. XII IFTA Family Therapy World Congress, Oslo 14-17 June 2000. Final Programme, 112.
_______________________________________________________________________________________________

Tämä artikkeli on osa Perheterapia-lehdessä 3/2001, ss.4-12, julkaistua artikkelia "Perheterapeutin osaaminen ja etiikka".