Ratkaisukeskeinen lähestymistapa terapiassa

Peter von Harpe

Ns. ratkaisukeskeinen terapia on luonteeltaan mahdollisimman käytännönläheinen lyhytterapeuttinen lähestymistapa ja se rakentuu teoreettisesti mm. systeemiteorian, kybernetiikan ja konstruktivismin ajatuksiin. Lähestymistavasta käytetään myös termejä "voimavarasuuntautunut terapia" ja "tavoitesuuntautunut terapia".

Ratkaisukeskeisyyden periaatteita voidaan soveltaa kaikessa inhimillisessä vuorovaikutuksessa ja terapia on vain osa sen sovellutusalueista. Terapiassa sen ideoita voidaan soveltaa kaikenikäisille niin yksilö-, pari-, perhe kuin ryhmäterapioissa. Muita sovellutusalueita ovat mm. työyhteisöjen kehittämishankkeet, uusien näkökulmien löytäminen ongelmatilanteisiin työpaikoilla, kouluissa jne, asiakaslähtöisyyden tehostaminen myyntityössä, koulutukset – lista on loputon.

Ratkaisukeskeisyydessä keskitytään ratkaisuihin ja tavoitteisiin ongelmien sijaan. Asiakkaassa pyritään herättämään oivalluksia ja aktivoimaan hänen resurssejaan. Tavoiteseurannassa keskitytään onnistumisiin ja mahdollisista "takapakeista" mallitetaan oppimiskokemukset ja näin määritetään nekin kasvukokemuksiksi. Ratkaisukeskeisyydessä ymmärretään, että kaikkiin asioihin on useita näkökulmia ja mielipiteitä, joita ei arvoteta oikea-väärä-ajattelulla. Muutoinkin ratkaisukeskeisyydessä pyritään löytämään oivallus, että elämän luonne ei ole joko-tai-luonne, vaan että useamminkin se on sekä-että-ilmiötä. Ratkaisukeskeisellä ohjaajalla/terapeutilla on lukuisia "reseptinomaisia" malleja ohjata asiakastaan oivalluksiin – kuitenkin tavoite on olla mahdollisimman luova ja rakentaa ohjaaminen "tähän hetkeen", siten, että ratkaisut ja oivallukset syntyvät mahdollisimman täydellisesti asiakkaan omina prosesseina. Kaikki ohjaaminen tapahtuu asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen ja hänen arvomaailmaansa ja maailmankuvaansa arvostaen.

Ratkaisukeskeinen terapia on luonteeltaan lyhytterapiaa, jossa tapaamiskertoja on keskimäärin muutamasta ehkä kuuteen. Ratkaisukeskeinen lähestymistapa terapiassa ei kuitenkaan tarkoita, etteikö terapiaprosessi voisi olla pidempikin. Tällöin ideana vain on joka kerta toimia ratkaisukeskeisesti eli asiakkaan resursseja aktivoiden.

Ratkaisukeskeistä terapiaa voi harjoittaa sellaisenaan ja siihen voi luontevasti liittää muiden viitekehyksien, esim. psykodraama, nlp, hypnoosi, ideoita.

"Ratkaisukeskeisesti ajattelevat" ovat Suomessa järjestäytyneet omaan yhdistykseensä, Ratkes ry:een, joka julkaisee ainoaa alan suomenkielistä lehteä, Ratkes-lehteä. Lehteä myy mm. Akateeminen kirjakauppa. Yhdistyksellä on myös mainio www-sivusto, joka löytyy osoitteesta: www.ratkes.fi. Sivujen "Arkisto" -linkistä löytyy useita mielenkiintoisia artikkeleita ratkes-ajattelusta ja –sovellutuksista.

Laitan tämän kirjoituksen loppuun vielä kirjallissuuskatsausotteen julkaisusta "Ratkaisukeskeinen tavoitehaastattelu ja mielikuvaoppiminen yksilöllisessä terveyskasvatuksessa: Kvasikokeellinen interventiotutkimus", Iris von Harpe 2002

--
Peter von Harpe
Kouluttaja, työnohjaaja, terapeutti
www.ilosofia.fi

2.3.1 Ratkaisukeskeisen terapian perusajatuksia ja vaikuttavuus

Seuraavassa kappaleessa tarkastellaan lähemmin ratkaisukeskeisen terapian perusajatuksia sekä terapian tuloksellisuuden arviointia.

Walter ja Peller (1992) ovat keränneet ratkaisukeskeiseen terapiaan liittyviä perusajatuksia:

1. Positiivisen näkökulman korostaminen; keskitytään siihen mikä on myönteistä sekä ratkaisuun.
2. Poikkeukset kertovat ratkaisusta. Ratkaisua ongelmaan voidaan etsiä hetkestä, jolloin ongelmaa ei esiinny.
3. Mikään ei pysy samanlaisena. Muutosta tapahtuu jatkuvasti.
4. Pieni muutos saa liikkeelle suuremman.
5. Yhteistyö on väistämätöntä, asiakkaat toimivat aina yhteistyössä, he päättävät muutoksista. Kun terapeutti ymmärtää heidän ajatuksiaan ja toimii niiden mukaisesti, yhteistyö lujittuu.
6. Ihmisillä on voimavaroja. Heillä on kaikki tarvittava ongelmien ratkaisemiseen.
7. Tarkoitus on vastaus. Vastaanottaja tulkitsee ja määrittelee viestin merkityksen ja toimii sen perusteella.
8. Asiakas on asiantuntija. Hän määrittelee tavoitteen ja toimii oman elämänsä asiantuntijana tulevaisuuden tapahtumiin.

Nämä ennakko-oletukset toimivat vuorovaikutuksen perustana asiakastilanteissa. Terapeutin uskomus siitä, mitä voidaan saavuttaa, on ratkaisevan tärkeä tekijä, kun luodaan muutoksen odotusta (Coe & Zimpfer 1996.) Tällä viitataan siihen, että terapeutin käyttämä kieli ja nonverbaaliviestintä heijastuvat terapiatilanteeseen. Terapeutin käyttämät kysymykset vaikuttavat siihen, mitä asiakas ajattelee mahdollisuuksistaan ja siihen miten hän määrittelee ongelmansa ratkaisun.

Ratkaisukeskeinen terapian tavoitemäärittely perustuu asiakkaan omalle toiminnalle. Terapeutti voi esimerkiksi kysyä: "Jos näyttäisit videon minulle sen jälkeen, kun olet saavuttanut tavoitteesi, mitä asioita näkisit itsesi tekevän silloin? Miten muut huomaisivat muutoksen?" (Coe & Zimpfer 1996.) Muutoksen oletetaan lähtevän ensisijaisesti asiakkaan toiminnasta. Olennaista työskentelylle on pienienkin onnistumisten huomaaminen ja tämän kautta voimavarojen havaitseminen (O´Hanlon & Weiner-Davis 1990.) Pieni muutos toimii ikään kuin ponnahduslautana ja johtaa usein suurempiin ja muutoksiin. Samalla muutos jollakin elämänalueella heijastuu usein myös muille aluille. Esim. liikunnan lisääminen voi saada aikaan tunteen oman kehon hallinnasta. Hallinnan tunne voi heijastua elämässä muiden myönteisten päätösten tekemiseen esim. painon pudotukseen jne. Tämä kuvaa systeemistä lähestymisnäkökulmaa.

Terapiasuhde perustuu neuvotteluun, vapaamuotoisiin sopimuksiin ja yhteistyöhön (de Shazer 1995.) Kun ihminen on ryhtynyt toteuttamaan tavoitettaan, on hyvä aika ajoin tarkistaa suunnitelman eteneminen, aikataulu sekä henkilön motivaatio. Tavoitteen toteutumista voidaan kartoittaa erilaisilla asteikko kysymyksillä tai tarkistamalla, mikä on sujunut hyvin ja mitä pitää tehdä lisää. Näillä kysymyksillä suunnataan asiakas eläytymään toivottuun muutokseen ja autetaan häntä näkemään tavoitteen toteutuminen mahdollisena. (Vikeväinen-Tervonen 1998.)

Milton Erickson kuvaa ratkaisukeskeistä terapiaa seuraavasti:

Asiakkaat tulevat siis luoksesi, koska he eivät tiedä tarkasti minkä vuoksi he tulevat. He tietävät, että heillä on ongelmia ja jos he tietäisivät, mitä ne ovat, he eivät olisi tulleet. Koska he eivät oikein tiedä, mitä ongelmia heillä on, he eivät pysty kertomaan niistä sinulle. He esittävät ajatuksensa sekavasti. Sinä (terapeutti) kuuntelet omaan taustaasi nojaten etkä tiedä, mistä he puhuvat, mutta sinun on syytä tunnustaa, ettet tiedä. Sinun täytyy yrittää tehdä jotakin, mikä aiheuttaisi muutoksen potilaassa… minkä tahansa pienen muutoksen, koska potilas haluaa muutosta, vaikka pientäkin, ja hän hyväksyy sen muutokseksi ja toimii sen mukaisesti. Hän ei ole kiinnostunut sen suuruudesta. Hän hyväksyy sen muutokseksi ja toimii sen mukaisesti ja se kehittyy hänen omien tarpeidensa mukaan…Se on kuin vuoren laelta putoava lumipallo. Aluksi se on pieni, mutta alaspäin vieriessään se suurenee jatkuvasti…ja siitä tulee vuoren muotoinen lumivyöry (de Shazer 1995, 96).

Ratkaisukeskeisen lyhytterapian käyttäjät raportoivat käytännön työn menestyksellisistä tuloksista. Lyhytterapian tulosten vertaaminen pitkiin terapioihin esim. psykoanalyyttiseen terapiaan on hankalaa. Pitkän terapian eräänä onnistumisen merkkinä pidetään sitä, että potilas ei palaa vastaanotolle. Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa asiakkaan saapuminen uudelleen vastaanotolle saatetaan tulkita merkiksi siitä, että muutosprosessi jatkuu juuri toivotulla tavalla.(Steenbarger 1992.)

Lyhytterapioiden on traditionaalisesti oletettu sopivan asiakkaille, joiden ongelmat eivät ole syvällisiä, esim. identiteettitason ongelmia. Kuitenkin on selkeää näyttöä siitä, että esim. depression hoidossa on saatu varsin pysyviä tuloksia lyhytterapiamenetelmillä. On myös näyttöä siitä, kuinka lyhytterapialla voidaan auttaa psykiatrisessa hoidossa olevia henkilöitä. (Steenbarger 1992.)

Helander (2000) tutki sitä, miten asiakkaat ja sosiaali- ja terveysalan toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa olevat opiskelijat jäsensivät ongelmiaan sekä sitä mikä merkitys oppimisella on näissä muutoksissa ratkaisusuuntautuneessa terapiassa ja ohjauksessa. Opiskelijoiden ongelmat liittyivät sosiaalisiin tilanteisiin, omaan itseen ja opiskeluun. Helanderin (2000, 65-74) mukaan näyttäisi siltä, että ratkaisusuuntautuneesta työskentelystä hyötyvät erityisesti esiintymis- ja sosiaalisista peloista sekä itsekontrollistaan tai opiskelutaidoistaan huolestuneet henkilöt. Helander toteaa että ohjaajan tulisi olla tietoinen siitä, miten ohjattava attribuoi ts. selittää omaa sekä ympäristön käyttäytymistä. Tutkimus osoittaa, että ratkaisukeskeinen työskentely kannattaa suunnata yhdelle ulottuvuudelle kerrallaan. Käytännössä tämä tarkoittaa ongelman riittävää määrittelyä ja tavoitteen muotoilua niin, että sen saavuttamista voidaan tarkastella ohjauksessa.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa vuorovaikutussuhde on eräs keskeinen vaikuttava tekijä, sillä myönteinen vuorovaikutussuhde ennustaa toivottuja muutoksia lyhytterapiassa. Onnistuneessa terapiaprosessissa asiakas luo myönteisiä odotuksia terapeutista jo tapaamisten alkuvaiheessa. Tämä edistää molemminpuolista vuorovaikutusta, joka puolestaan aikaansaa toivottuja tuloksia. Näin ollen terapeutin henkilökohtaiset ominaisuudet (herkkyys, empaattisuus, aito kiinnostus) vaikuttavat terapian onnistumiseen merkittävästi.(Steenbarger 1992.) Pitkän psykoanalyyttisen terapian ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian vuorovaikutussuhde asiakkaaseen nähden on hyvin erilainen. Täysin erilaisen lähtöasetelman vuoksi niitä ei ole hedelmällistä verrata toisiinsa."

Ote julkaisusta:
"RATKAISUKESKEINEN TAVOITEHAASTATTELU JA MIELIKUVAOPPIMINEN YKSILÖLLISESSÄ TERVEYSKASVATUKSESSA: Kvasikokeellinen interventiotutkimus", Iris von Harpe 2002